Miksi näyttelijät lämmittelevät?

"Voidaanko vaan ruveta tekemään suoraan?"

"Ei avata tänään ääntä."

"Miks pitää leikkiä jotain ameebaa jos haluaa näytellä vakavasti otettavaa draamaa?"

Näihin ja samankaltaisiin kysymyksiin olen törmännyt teatterissa jatkuvasti. Samoja asioita pohtivat niin näyttelijät kuin ohjaajatkin. Esimerkiksi aloittelevan ohjaajan kokemuspankki ei välttämättä riitä ohjaamaan tai ymmärtämään erilaisten lämmittelyharjoitusten tarkoitusta. Tuntuu paljon houkuttelevammalta hypätä suoraan itse asian käsittelyyn kuin katsoa miten lauma näyttelijöitä joogaa ja hymisee.

Tekemiseen virittäytyminen

Tyhjästä on mahdoton luoda mitään. Mutta toisaalta niin on täydestäkin. Näyttelijä saapuu teatterille päivän ilot ja murheet mukanaan: Yksi on kaatanut kahvit uudelle paidalle heti aamusta, toinen sai puhelun ystävältä, kolmas luki viime yön tenttiin eikä aivoihin oikein mahtuisi muuta. Kaikki nämä olotilat kuuluvat tietenkin arkielämään, mutta harjoitusten aikana ne ovat luultavasti tiellä. Päivän asiat jäävät pakostakin häiritsemään keskittymistä, jos ei ole keinoa purkaa niitä ennen harjoitusten alkamista.

Siksi on lämmittely. Liikunta on todella hyvä tapa sekä käsitellä tapahtuneita asioita, että päästää niistä hetkeksi irti. Nopeatempoiset keskittymisharjoitukset auttavat näyttelijää virittäytymään siihen tilanteeseen, jossa hän sillä hetkellä on - ei siihen ihanaan tai kamalaan tilanteeseen ennen harjoituksia. Liikkuminen ja leikkiminen avaavat kehon ja mielen nykyhetkelle, jossa teatteria tehdään. Omaan tekemiseeni pätee, että ennen kuin voi tuntea mitään, pitää tulla hiki. 

Luottamus

Ryhmästä tulee ryhmä vasta siinä vaiheessa, kun sen jäsenet voivat luottaa toisiinsa. Lämmittelevällä ryhmällä on yhteistä tekemistä, jonka avulla he oppivat tuntemaan toisensa ja tapansa työskennellä. Erilaiset leikit antavat näyttelijöille yhteisen tilanteen, jossa he kaikki ovat samassa veneessä - aivan kuten harjoiteltavassa näytelmässäkin. Siitä huolimatta, että näytelmiä harjoitellaan, ei kaikkea voi harjoitella ulkomuistista. Tunne on tärkeä osa teatteria. Kokeileminen ja yllätyksellisyys kuuluvat myös osana teatterin tekemiseen, eikä ryhmä voi heittäytyä kaikkiin tehtäviin täysin, mikäli sen jäsenet eivät luota toisiinsa.

Ei todellakaan mitään pelleilyä

Hyvä ohjaaja ei leikitä näyttelijöitä turhaan. Hyvissä näytelmäharjoituksissa jokainen harjoite on suunniteltu ohjaajan vision mukaan kohti yhteistä päämäärää, eli näytelmän valmistumista. Ohjaaja tahtoo, että näytelmästä tulee tietynlainen, ja tämän vision hän on toivottavasti jakanut myös muulle työryhmälle. Leikkejä ei siis tehdä sen vuoksi, että ohjaajalla olisi hauskaa - niitä tehdään, jotta näytelmästä tulisi paras mahdollinen. Jokainen harjoite vie työryhmää eteenpäin. Siksi onkin tarpeetonta leikkiä suolakurkkua pöydällä, jos ajatusleikistä ei ole mitään hyötyä. Toisaalta hyödyn ei tarvitse olla liian läpinäkyvää - joskus lämppä on suunniteltu leikkimielisyyden löytämiseen, joskus niiden kautta tutkitaan roolihahmoille ominaisia piirteitä. Jos et ymmärrä jonkun harjoitteen tarkoitusta, voit kysyä ohjaajalta. Hänellä on siihen vastaus.